Lahden torilta maailman turuille

Kvartettilauluja viriteltiin harrastuksenomaisesti. Pian kuitenkin innostus virisi ja harjoituksiakin pidettiin kaksi kertaa viikossa. Kuoro aloitti esiintymisensä jotka eivät olleet kuitenkaan varsinaisia konserttitilaisuuksia, vaan harjoituksista lähdettiin joukolla neljä miestä rinnan kulkien Aleksanterinkatua, hevostietä mestari edellä äänekkäästi laulaen.

Lahden Mieskuoro logo 2

Lahden Mieskuoro perustettiin Lahdessa 1904

Koko historiansa ajan kuoro on ollut Päijät-Hämeen johtava mieskuoro, joka on jättänyt pysyvän jäljen Lahden ja koko maakunnan kulttuurielämään.

Kuoro on esiintynyt eri puolilla Suomea. Kansainvälisesti kuoro on esiintynyt mm. seuraavissa maissa: Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Liettua, Espanja, Saksa, Unkari, Englanti, Kanada.

Kalevi Koskisen johtaessa kuoroa ohjelmistoon tulivat kuorokohtaukset eri oopperoista. Pitkäaikaisen johtajan Paavo Kiisken ohjelmisto koostui perussuomalaisesta kuoromusiikista, hänen sävellyksistään ja sovituksistaan. Hänen johdollaan tehtiin äänite Kunniaa veisatkaa, jossa solisteina olivat Jorma Hynninen, Lilli Paasikivi, Esa Vesikko ja uruissa Kalevi Kiviniemi sekä trumpetistina Kari Karjalainen.

Sibeliuksen Kullervo-sinfoniaa kuoro on esittänyt Sibeliustalossa ja Pohjan Laulun kanssa Torontossa Kanadassa.

Kuoro on juhlinut merkkivuosiaan viiden vuoden välein. Suurin ja arvokkain merkkivuosijuhla pidettiin 2004 kuoron satavuotisen historian kunniaksi.

Hei Lahden miehet laulakaa,
laulun liettä, lietsokaa!